
HINNASTO
1x 60 min / 75 €
2x 60 min / 148€ (á 74 €)
3x 60 min / 219 € (á 73 €)
5x 60 min / 360 € (á 72 €)
8x 60 min / 568 € (á 71 €)
10x 60 min / 700 € (á 70 €)
Hinnasto voimassa toistaiseksi. Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään.
Kokeilutunti
-50%
Tarjous voimassa
30.9.25 asti

voimaa, vapautta, yhteyttä lauluääneen
Kaipaatko ohjausta laulamiseen?
Oman äänen kanssa työskentely on minulle itsensä kohtaamista.
Koen, että ääneen saa vahvan ja syvän yhteyden vasta kun uskaltaa kohdata itsensä täysin ja kokonaan. Kun uskaltaa avautua ja antaa äänen soitattaa sisäistä maailmaansa, koskettaa tunteitansa ja nostattaa pintaan käsiteltäväksi tukahdutettuja/syrjäänsysättyjä/alitajuntaisia uskomuksia ja muistoja, aukeaa ihan uudenlainen yhteys omaan ääneen.
Tällöin voi päästä äänen kautta kohtaamaan oman herkkyytensä ja villiytensä. Voi päästä tulemaan tietoiseksi henkilökohtaisen ilmaisun edessä olevista esteistä/lukoista, joiden äärellä voi alkaa sitten lempeästi työskennellä. Syvä äänityöskentely on aina terapeuttista työskentelyä. Itseltään ei pääse siinä piiloon.
Omalla polullani olen harjoitellut mm. irti päästämistä, heittäytymistä, oman ääneni hyväksymistä ja sen vahvuuksien löytämistä, tervettä äänenkäyttöä sekä tutkinut ihmisäänen eri sävyjä.
Opettajana pyrin aina luomaan turvallisen ilmapiirin eri äänenkäyttötilanteissa ja olemaan tukena hetkessä nouseville prosesseille, sillä tiedän miten herkkää äänen kanssa työskentely voi olla.
Olisi upeaa päästä auttamaan sinua kehittämään lauluääntäsi, ilmaisuasi ja yhteyttä omaan ääneesi vielä vahvemmaksi.
Laulutunnit pidetään Helsingissä (Käpylän Metsälä) omalla työhuoneellani.

© sanni pasuri

© mia Johansson

Laulaminen
Oman äänen kanssa työskentely on tutustumista itseensä, rajoitteiden purkamista, kehoyhteyteen laskeutumista, äänentuottoelimistön vahvistamista ja voimaannuttavaa itsensä kehittämistä.
Laulaminen lieventää stressiä, kohottaa mielialaa, hoivaa, vahvistaa tunneyhteyttä ja energisoi.
Jokainen voi oppia laulamaan. Kaikilla meistä on uniikki ääni jota voi kehittää.
Laulutunneilla voimme työskennellä juuri niiden asioiden kanssa kuin sinä toivot. Ammattilaisena osaan myös toki ehdottaa työskentelykohteita kun pääsen kuulemaan lauluasi.
Tilanpitäjänäsi ja opettajanasi toimii lämpimäksi, päteväksi ja inspiroivaksi kuvailtu monipalkitusta Tuuletar-yhtyeestä tunnettu korkeakoulutettu laulaja/säveltäjä Sini Koskelainen.
.jpg)
© Anna-maria palsi-ikonen
Voimme työstää esimerkiksi näitä asioita
äänenhuolto kulning holistinen ääni ääniefektit kehoyhteys vahva ääni tekstintulkinta improvisaatio belttaus
nasaali ääni meditatiivinen ääni omat sävellyksesi/sanoituksesi
lintujen imitointi pää-ääni performanssitaide a cappella musiikki eri maiden kansanlaulut lauluja pop/etno/folk/indie/ambient/jazz -genreistä
...tai voit ehdottaa jotain ihan muuta!
Haluan tukea ja opastaa oppilaitani yksilöllisesti juuri siinä mikä heitä inspiroi

.png)










